Tule ideoimaan Lapin maakuntamuseon uutta perusnäyttelyä yleisötilaisuuksiin keväällä 2026!
Lapin maakuntamuseon ensimmäinen Selviytyjät -perusnäyttely Arktikumissa avattiin talon valmistuessa vuonna 1992. Seuraava kokonaisvaltainen uudistus tehtiin kymmenisen vuotta myöhemmin, jolloin avautui edelleen esillä oleva Pohjoiset keinot”-perusnäyttely. Sittemmin nykyistä perusnäyttelyä on osittain uudistettu sekä sisällöllisesti että teknisesti. Suurempia uusia kokonaisuuksia ovat vuonna 2017 avattu Petsamo-osio ja vuonna 2020 valmistunut Vanhan Sallan historiasta kertova osio.
Lapin maakuntamuseon perusnäyttely kertoo monipuolisesti museon toiminta-alueen kulttuurista, historiasta, arkeologiasta ja luonnontieteestä. Tällä hetkellä näyttely jakaantuu alakerrassa kolmeen osaan, joissa esitellään Rovaniemen, Perä-Pohjolan ja Ylä-Lapin historiaa esihistoriasta nykypäivään. Esillä on niin museon kokoelmia kuin myös erilaisia dioraamoja eri aiheista, esimerkiksi markkinoista ja uitosta.
Nyt on tullut aika alkaa suunnitella sekä näyttelyn sisältöjä ja ulkoasua kokonaan uusiksi! Tavoitteenamme olisi avata kauttaaltaan uudistettu näyttely noin 2030/2032.
Perusnäyttelyuudistus vaatii runsaasti niin henkilöstöresursseja kuin taloudellista panostusta. Olemmekin aloittaneet jo museon henkilökunnan kesken uuden näyttelyn konseptin luomisen, mutta haluaisimme mielellämme myös kuulla yhteisömme ja yleisömme ääntä ja toiveita. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa osallistumalla tuleviin tapahtumiin ja vastaamalla kyselyyn.
Yleisötilaisuudet:
Ke 15.4.2026 klo 17–19, Arktikum
Aivoriihi 1: Toiveiden tynnyri – Näkisinpä ainakin nämä!
Keskustellaan teemoista ja aiheista, joita toivoisitte näkevänne uudessa perusnäyttelyssä. Nyt on aika unelmoida ja heittää ilmoille villeimmätkin ideat! Keskitytään sisällöllisiin asioihin.
Ke 6.5.2026 klo 17–19, Arktikum
Aivoriihi 2: Toimiva ja houkutteleva näyttely – Olisipa tämäkin otettu huomioon!
Käydään läpi toiveita ja ajatuksia näyttelytilasta ja asioiden esittämisen tavoista, teknisistä ratkaisuista ja visuaalisesta ilmeestä. Pohditaan yhdessä millainen olisi viihtyisä ja toimiva näyttely, jossa on helppo kulkea ja jossa voisi nauttia näkemästään – ja ehkä siinä sivussa oppia jotain uutta.
Vastaathan myös kyselyymme! Kerro meille mietteitä, ajatuksia ja toiveita tulevaan näyttelyuudistukseen liittyen: https://forms.office.com/e/NWAaHaC7bd
Aivoriihiin voit ilmoittautua joko kyselyn kautta tai laittamalla sähköpostia näyttelyamanuenssi Tuija Alariestolle:
tuija.alariesto@rovaniemi.fi
