Vuoden Luontokuvat esillä Arktikumissa – Maisemat-sarjan voitto Rovaniemelle
Vuoden Luontokuva -kilpailun Maisemat-sarjan voittajaksi on valittu rovaniemeläinen Atro Saukko teoksellaan “Vanhin”. Kaikki kilpailussa palkitut kuvat ovat esillä Arktikumin tiedekeskuksessa Vuoden Luontokuvat -näyttelyssä.
Atro Saukon voittaneessa maisemakuvassa peilityyni järvi heijastaa varhaisen kesäaamun tunnelmaa.
Koko kilpailun voiton vei Ossi Saarinen ainutlaatuisella ilveskuvallaan “Tassut”. Voittajakuvaa tuomaristo kommentoi näin:
– Rohkeasti erilainen otos tilanteesta, johon harva haaveistaan huolimatta koskaan pääsee. Kuva ilveksen tassuista rikkoo perinteisen luontokuvan määritelmää. Se herättää mielenkiinnon ja kestää katselua. Vaaditaan valtava määrä työtä ja lopuksi myös onnea, että tällainen kuva saadaan tallennettua.
Tuomariston mukaan kuva erottui selvästi muiden tasokkaiden kuvien joukosta poikkeuksellisen aiheen ja hienon toteutuksen myötä.
– Siihen palasi mielellään kerta toisensa jälkeen. Omaleimainen sommittelu tuo jännitettä kuvaan.
Vuoden Luontokuva -kilpailu on Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n vuosittain järjestämä kilpailu. Kilpailun ja näyttelyn tarkoituksena on nostaa valokeilaan suomalainen luonto ja vuoden parhaat valokuvat suomalaisesta luonnosta sen kaikessa kauneudessaan ja monimuotoisuudessaan.
Kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 12 000 kuvaa 735 kuvaajalta. Kilpailusarjoja oli yhdeksän. Ensimmäisellä kierroksella tuomaristo valitsi jatkoon 1 510 semifinalistikuvaa 425 kuvaajalta. Palkintosijoista kisaamaan selvisi 589 kuvaa 207 kuvaajalta.
Kilpailua on järjestetty vuodesta 1981 alkaen ja mukaan ovat tervetulleita kaikki luontokuvaajat. Näyttelyn lisäksi kilpailuun lähetetyistä kuvista koostetaan noin 190-sivuinen Vuoden Luontokuvat -kirja.
Lisätiedot:
Anna Hyvönen
Muotoilija
Arktinen keskus
+358 40 484 4289
anna.hyvonen@ulapland.fi
Vaihtuva näyttely
- Vuoden Luontokuvat 2025
- 27.3.–31.5.2026
- Arktikumin tiedekeskus
