Pyörivä taustakuva
Kuvassa punainen tausta, tekstiä ja harmaita kirjoja reunassa.

KIRJAN OLEMUS – taiteilijakirjoja, installaatioita, pohdintaa (20.8.-11.10.2026)

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan vuosittainen näyttely Galleria Valossa ja Katve 1 ja 2-gallerioissa Arktikum-talossa on tänä vuonna KIRJAN OLEMUS – taiteilijakirjoja, installaatioita, pohdintaa.

Jo perinteeksi muodostuneen henkilökunnan näyttelyn ovat tänä vuonna kuratoineet galleristi Hannele Nyman ja Helsingin Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelman luoja ja ylläpitäjä Emmi Martin.Esillä tulee olemaan kiinnostavaa kirjakäsitteen pohdintaa ja osittain taiteilijakirjojakin. Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelman luoja ja ylläpitäjä Emmi Martin avaa asiaa näin: 

”Taiteilijakirja on taiteen laji, jonka historiaa voi jäljittää varhaisiin käsintehtyihin kirjoihin, ja joka nykymuodossaan alkoi kehittyä kirjapainotekniikan kehittymisen (ja kaupallistumisen) myötä. Taiteilijakirja on kuvataiteen ja kirjan välimuoto, taiteenlaji. Se voi olla veistosmainen, uniikki taide-esine, pieninä sarjoina käsityönä valmistettu graafinen taidetuote tai pienpainate. Taiteilijakirjan tärkein ominaisuus on, että se on yhden taiteilijan tai taiteilijaryhmän tiiviin luovan yhteistyön tulos, taideteos itsessään. Taiteilijakirja on joko kirjan    muotoinen tai sen aiheena on kirjan olemuksen pohtiminen. Taiteilijakirjan piiriin kuuluu mm. visuaalinen runous, typografiataide, taiteilija-aktivistien pienpainatteet, kirjaveistokset, maalatut ja piirretyt käsityönä tehdyt kirjat, litografiana tms. tekniikalla toteutetut grafiikan kirjat, valokuvakirjat.”

Näyttelyn taiteilijat: Suvi Autio, Tom Engblom, Jaana Erkkilä-Hill, Laura Haapasalo, Henri Hagman, Michael Marnin Jacobs, Milla Johansson, Anu Jormalainen, Ritva Jääskeläinen, Katri Kauppala, Anniina Koivurova, Anssi Korpela, Kalle Lampela, Leila Lipiäinen, Mirja Lönegren, Annamari Manninen, Piia Pyrstöjärvi, Simi Ruotsalainen, Matti Tainio, Niina Walter.

Näyttely on avoinna Arktikumin aukioloaikoina ti-su klo 10–18, tervetuloa! Vapaa pääsy!

KIRJAN OLEMUS – taiteilijakirjoja, installaatioita, pohdintaa näyttely avataan ke 19.8. klo 18-20, tervetuloa.

Lisätietoja taiteiden tiedekunnan näyttelytoiminnasta näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen, leila.lipiainen(at)ulapland.fi

vaihtuva näyttely

  • KIRJAN OLEMUS – taiteilijakirjoja, installaatioita, pohdintaa
  • 20.8.-11.10.2026
  • Galleria Valo